Marokko vol. 1: Suicide souk

Marokon matka alkoi kummallisella kokoonpanolla ja typilliseen tapaan melko vauhdikkaasti. Neljän hengen poppoosta Afrikkaan asti selvisi vain kaksi, minä ja saksalainen Tobias. (Syy tähän on melko kirjava ja pitkä, mutta kaikessa lyhykäisyydessään kolme ja puoli viikkoa matkalla ollut passi ei tietenkään espanjanlaiseen tapaan koskaan saapunut määränpäähänsä...) No mutta väki vähenee - bileet paranee.



Vaikka kentällä palloiluun oli varattu mielestämme tarpeeksi aikaa (mutta ei selvästikään tarpeeksi aikaa maailmanhistorian hitainpaan turvatarkastukseen ja Ryanairin tiukoista ylikilosäännöksistä johtuviin matkalaukkujen uudelleenpakkauksiin), päädyimme portille kaksi minuuttia ennen sen sulkeutumista, kuulutuksien saattelemana. No, perille kuitenkin päästiin. Matka jatkui täysin ylihinnoitetulla taksimatkalla ensimmäiseen riadiin (yövyimme loppujen lopuksi yhteensä kolmessa eri paikassa). Taksi jätti meidät puolimatkaan, koska keskustan kadut olivat liian kapeita autolle. ?!? No ei hätiä mitiä, sillä heti perään vanha mies ilmeistyi kuin tyhjästä, kippasi matkalaukun kärryyn ja lähti raahaamaan sitä kohti meidän hotellia. Luonnollisesti. Hölmityksen määrä oli suuri ja tuntui todellakin rikkaalta valkoiselta länsimmalaiselta siinä taapertaessa katuja pitkin muulina toimivan vanhuksen perässä.

Näkymät ensimmäisen riadin kattoterassilta. Jossa tarjoiltiin myös aamiainen (se oli just niin ihanaa kuin miltä kuulostaa - saa olla vapaasti kateellinen...)

Toisen riadin sisustus oli ihan mieletön!

Päivät Marrakeshissa kului pääosin sattumanvaraisesti kaupungilla vaellellen, tunnelmasta nauttien ja muutamia nähtävyyksiä katsellen. Ehdoton henkilökohtainen lemppari oli kuitenkin paikalliset soukit (suuria labyrintteja muistuttavia kojumeriä, jossa myynnissä kaikkea maan ja taivaan välillä). Vallitseva ilmapiiri oli jotain niin arikkalaisarabilaista, että tuntui kuin olisi mennyt hienoisen siivun historiassa taaksepäin. Parin metrin levyiset käytävät olivat ihmisiä täynnä, mutta silti niitä pitkin ajeli vastaan huolettomasti autoja, mopoja, hevoskärryjä, muuleja ja aaseja. Tunnelma oli hektinen, meluisa ja paikoitellen varsin ahdistavakin. Koska soukeista ei ole tietenkään ole olemassa minkäänlaista karttaa, oli BIG MISTAKE lähteä suunnistamaan niiden läpi. Kolmesti jouduttiin maksamaan paikallisille ulospääsyn opastamisesta, mutta silti tuntui mainiolta idealta lähteä etsimään palatsia joka sijaitsi keskellä tätä kaaosta. No eihän se palatsi tietenkään koskaan löytynyt. Ennen kuin kyttyräselkäinen mies lupasi viedä meidän perille (ei tietenkään ilmaiseski, mutta hinta ilmoitetaan vasta kun palvelus on jo suoritettu...) Mies suikkelehti niin vauhdikaasti slummi/getto/souk-alkueen läpi että meikäläisellä oli vaikeuksia pysyä perässä. Jossain vaiheessa näkymät ympärillä alkoivat muuttumaan sen verran hämyisiksi, että mietin jo että mihinhän tässä päädytiin. Onneksi päädyttiin sinne minne haluttiin. 1,80 eurolla. Takasin ei oltaisi koskaan löydetty, joten punottuamme ovelan juonen jäimme odottelemaan muita turisteja, joiden mukaan löyttäytyä, palatsin ovelle. Ja heti kohta ulos lyllersikin noin 20 hengen ranskalainen eläkeläisryhmä. Täydellinen soluttautumiskohde! Ranskiksilla oli tietysti maksettu länsimainen opas, joten kuljeskelimme muina miehinän ryhmän keskellä pysähtyen aika ajoin muiden kanssa seuraavan nähtävyyden kohdalla. Turvallisempaa tapaa ulos soukeista ei varmasti olisi ollut: suosittelen!

Kapungin suurin moskeija.

Tunnistatko turistin?

Tobias onnellisina uusista "Converseista". Ostetiin yhteensä 5 paria, 9-14 euroa kipale.

Hienoista tilanpuutetta soukissa.

Keskusaukio Djemaa El-Fnan iltamarkkinat.

Lisää Marokon kuulumisia luvassa myöhemmin tällä viikolla (ja uskokaa tai älkää, mutta myös lisää kuvia!), mutta nyt on luvassa teehetki omenapiirakalla höystettynä hyvän ystävän seurassa.