Raod trip 2010

Heissan!

Oon ihan täpinöissäni täällä koska huomenna se starttaa, nimittäin ROAD TRIP SPAIN-PORTUGAL 2010!! Reitti ja kesto on vaihdellut vähän säiden ja Saksan jalkapallopelien mukaan, ja alkuperäinen kaksi viikkoa on kutistunut kymmeneen päivään. No mut se ehkä riittääkin autossa istumista. Reitti pidetään spontaanina, suuntana kuitenkin Portugali, Andalucian läpi ajettuna. Otan paljon kuvia niin voitte olla taas kateellisia.

Päivät ovat kuluneet vaihtelevissa merkeissä. Ilouutinenhan tosin on, että koulu on loppu!! Nyt siis virallisesti lomavaihde silmässä, tosin eipä tää arkikaan nyt niin kauheeta ollut.

Ehdoton kohokohta kuitenkin oli tiistainen extempore veneretki 11 muun ersmustoverin kera. Venho starttasi satamasta klo 19 jonka jälkeen huristeltiin yhdeksääkymppiä ympäri ALicanten rannikkoa, välillä pysähtyen ihalstelemaan maisemia. Itse venematkalta ei ole kuvasaldoa koska keskityin henkeni kaupalla itse veneessä pysymiseen... Kyyti oli varsin hurjaa! (ja pelastusliiveistä ei tietoakaan...) Sitten vene ankkuriin ulapalla, bilemusiikki kattoon, juomat esiin ja polskimaan! Takaisin veneeseen kavuttiin auringon laskiessa. (itse veneeseen kapuamisesta voisi kirjoittaa oman postauksen. Sääliksi kävi miesparkoja jotka joutuiva hilamaan naisia koko reissun ajan...)

Täydellinen ilta!


itse venho muistutti hieman kahta banaanivenettä ja sen liikkeellä ollessa matkustajien tuli seisoa. turvallista.


silmänruokaa naislukijoille





Ps. videoakin olisi tarjolla, mutta tää k*sipää blogger ei sitten millään tee yhteistyötä...

Beer bong

Elo Alicantessa lähenee loppuaan ja sitä todistamassa on tarve hosua ympäriinsä hiki hatussa tehden kaikkea mitä ei ole vielä muka tullut tehtyä, ainakaan tarpeeksi. Listalla on vanhan kaupungin kiertelyä, uusien tapaspaikkojen kokeilua sekä iänikuisen pastakastisoosien korvaaminen puoli-ilmaisilla äyriäisillä.

Kasvavan lähtölevottomuuden vallitessa myös Erasmus-oppilaiden kansallishuvin, beer pongin, pelaaminen on huomattavsti lisääntynyt. Yksinkertaisimmillaan (joku kertoi sääntöjä olevan noin 200 kipaletta) pelissä on kyse pingispallojen heittämisestä kaljakuppeihin - ja tietenkin pelin kuluessa kyseisten tuoppien tyhjentäminen. Turnauksia järjestetään joka tiistai paikallisessa kuppilassa ja voittajajoukkue korjaa 100 euroa juomarahaa taskuun. Sanomattakin on selvää että ne rahat eivät ole koskaan minun taskuani poltelleet. Pelistä on onneksi tehty ei-niin-vakava-kotibileversio, flip cup, jossa pallon saamisella kuppiin ei ole enää illan kuluessa mitään väliä ja heittoteidottomillakin on ratkiriemukasta!

Alla otoksia tiistain tourneesta, joihin itse otin osaa huoltotiimiläisenä:


sonnit valmiina taistoon







Palataan viikonloppuna linjoille! Siihen asti pitäkäähän peukut pystyssä, sillä tuomiopäivä koittaa perjantaina - tulkkauksen koe. Apuvaaaaaa

SSSSHAAAAAKE THAT BOOTY!

Ohhoh. Täytyy myöntää että on pikkasen vaikeahkoa keskittyä kokeisiin valmistautumiseen kun oven toisella puolella odottaa lomaparatiisi ja mittari huutaa +30 astetta. Itsekurin rippeillä olen kuitenkin pystynyt pitämään itseni sisätiloissa ainakin muutaman tunnin ajan päivässä. Sisällä istuminen kun on kuoleva luonnonvara ja harvinainen ilmiö Alicantessa, ja Erasmus oppilaat ovatkin vakuuttuneet sen haitallisista vaikutuksista terveydelle.

Mutta päästäkseni vetävään otsikkoon... Löysin itseni viime torstaina latinotanssitunnilta. Aivan. Minä, kaikkien jäykkälantioisten äiti. Odotin kuitenkin innolla tuntia mutta innostus vaihtui nopeasti pakokauhuun kun musiikin alkaessa koko muu ryhmä vetäisi suorilta 20 minuutin pituisen tanssisarjan ulkomuistista (jälkeenpäin minulle selvisi, että joka kuun alussa ryhmä opettelee uuden tanssin ja siksi on suositeltavaa, että tunneille tullaan aina kuun alussa - ei 27.päivä niin kuin allekirjoittanut). No, asenne oli kuitenkin espanjalaiseen tapaan rento ja epätoivoinen mukana palloilu sai minulle hien pintaan ja muille hymyn huulille.

Maddes Adventures suosittelee!



kuva Piian nappaama viime kuulta

EI VOI OLLA TOTTA

Voi p*rkele. Ihan tosi. Kuinka tyhmätyhmätyhmä ihminen voi olla?! Kovin tyhmä, kuten tulette huomaamaan... Paljon hehkuttamani loma Mallorcalle on nyt sitten varattu väärälle kuukaudelle. Jossain aivojen sopukoissa lyhenteet JUN ja JUL meni sitten toisin päin, ja tästä johtuen lento on heinäkuussa, eikä parin viikon päästä. ENKÄ EDES OLE TÄÄLLÄ HEINÄKUUSSA. Ja mikä parasta. Kulut vaihtaa puoli-ilmaiset lentoni olisi sata euroa.

Saa vapaasti nauraa.

Vaikka tää ei oikeesti oo hauskaa.

LOMALOMALOMA

Ei ihan vielä, mut ihan just joka tapauksessa! Ajattelin jo näin etukäteen hieman juhlistaa lomien alkua ostamalla itselleni lahjaksi niin sanotun "after exams-present", joka tässä tapauksessa tarkoittanee neljän päivän rantalomaa Mallorcalla! Ihanaa! Ja lentojen hintakaan ei päätä huimannut kun Ryanair ystävällisesti niitä tarjosi neljällä eurolla. Menopaluu.


samaltahan tuo näyttää kuin täällä, mutta who cares..RANTA!


Trallalallalaaaa! Tää oli nyt tälläinen impulsiivinen ilonilmaisupostaus, sorry siitä.

Palaan myähemmin 'road trip in spain kesä 2010'- suunnitelmien kanssa.

Pus!

Koululaisen elämää

Opiskelu Espanjalaisessa yliopistossa käy päivä päivältä naurettavammaksi. Osana tulkkauksen kurssia on suoritettava kahdeksan tunnin mittainen rupeama kielilaboratoriossa. Aikaahan tähän oli 9 kuukautta, mutta näin vaihto-oppilaina minä ja ystäväni toattakai aloitimme urakan viimeisellä viikolla, tänä maanantaina. Siis ei muuta kuin tytöt laboratorioon ja kuulokket korville (eirtyistä hilpeyttä päivään toi "täällä lennonjohto, kuuleeko Maverick"-leikki). Matkaan tuli pieni mutka, luonnollisesti, kun tietokone ilmoitti avaamaan oppikirjan ensimmäisen harjoituksen kohdalla. Minkä oppikirjan?!? Hätä ei ollut kuitenkaan tämän näköinen, sillä valppaana neitona huomasin palkissa nappulan "ver peliculas", katso elokuvia. HAH! Ja minähän katsoin. Katsoin tasan 8:01:07 tuntia A-luokan Hollywood-elokuvia enganniksi. Ei pöllömpi tapa suorittaa kurssia.
Madde tykkää!

Ensi viikolla yritän kovasti ottaa kampukselle kameran mukaan, jotta te armaat lukijani saatte nähdä minkälaisessa paratiisissa päiväni vietän (siis silloin kun en makaa rannlla ja polski hylkeenä meressä. Ja syö mansikoita.) Jos joku on ylipäätänsä enää täällä kuulolla :)


Kuvassa viimevuotiseen tapaan Madden auringossa kypsynyt käsivarsi.

Suomalaiset, olkaa vapaasti kateellisia.

Pus!

Roll roll roll the sushi!

Hah, ettepä arvais mitä tein lauantai-illan vaikka arvailisitte koko viikon. Siksipä kerron teille vastauksen: rullasin ihan itse pikku kätösilläni suhsia! Ja aika herkkuja niistä tulikin. Saksalais-japanilainen Erasmusoppilas suostui pitkällisen kinuamisen jälkeen pitämään pienimuotoisen sushikurssin. Kyseisen henkilön susheja kun oli tultu maisteltua kemuissa jos toisissa, ja siitä se ajatus sitten lähti...

Illan ohjelmassa oli sushien rullaamisen lisäksi friteerattujen banaanien keittelemistä (itse henkilökohtaisesti en aio IKINÄ KOSKAAN kuumentaa kattilallista öljyä joten ei hätää..)sekä viinin kohtuukäyttöä.

Tässä hieman sekalaista kuvasaldoa:


the sushi master


muotoilemisessa oli kurssilaisilla vielä parantamisen varaa, mutta eipä tuo makuun vaikuttanut..

Palataan taas!

Sitä sun tätä Espanjan aurigon alla

Facebookissa jo huudeltiin uusien postauksien perään (huutelija oli enoni – todennäköisesti blogin ainut aktiiviseuraaja) ja tottahan se on, kuulumisia ei ole tullut päiviteltyä ihan äskettäin. No mutta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Varsin käytännöllinen tuo edellä mainittu sananparsi, se nimittäin sopii täydellisesti aivan kaikkeen mitä täällä touhuan.

Kuluneeseen huhtikuuhun on mahtunut niin lisää kakunleivontaa, grillijuhlia, joukko vierailijoita sekä luonnollisesti rannalla makailua ja meressä polskintaa. Vierailijoita edusti ensin Ranskan maalta käymään piipahtanut Sanna-Liisa. Illat kuluivat ulkona pyöriessä ja päivät rannalla toipuessa (tosin Sali ei millään tahtonut käsittää, että Espanjassa EI herätä aamulla klo 10 mennäkseen rannalle, vaan simmuja raotetaan aikaisintaan kello kolme iltapäivällä…) Rannalla toipumiseen kuului toisen asteen palovammoja niin allekirjoittaneelle kuin vieraalle itselleen, joka oli hankkinut jo aikamoisen pohjan Alpeilla kruisaillessa. Ravustuskausi todellakin korkattiin siis heti huhtikuun ensimmäisinä päivinä..

Sanna-Liisaa seurasikin sitten hieman säyseämpiä, mutta ei missään nimessä vähemmän rakkaita, vierailijoita, nimittäin Äippä ja Isi. Nehän tietenkin sekosi aivan heti Espanjalaiseen ruokaan ja halpoihin viinoihin, ja viikko kului nopeasti kulinarististen nautintojen parissa. Toki ohjelmassa oli myös shoppailua sekä provinssin ympäriajoa ylihintaisella autolla. Harmikseni Äippä ja Isi eivät jääneet tänne huolehtimaan rakkaasta tyttärestään, mutta tilalle saapuikin sitten jo heti seuraavana päivänä Piia. Piia majoitti Madden sänkyä hippusen pitempään kuin oli suunniteltu, thänks to tulivuorenpurkauksen. No se ei menoa pahemmin haitannut, sillä vaikka omat luennot alkoivatkin jo, Piia kärventeli itseään enemmän kuin mielellään rannalla. No lopputuloksesta en taida tämän blogin puolella kirjoittaa (vaikka tarjolla olisi myös mahtavaa kuvamateriaalia), jääköön se tyttöjen väliseksi salaisuudeksi.


tytsit suojautuivat poikien huppareilla tuulta vastaan ensimmäisissä grillijuhlissa







veneilemässä Salin kanssa


biiiitsiiiiiiiiii



täysin espanjalaistuneena takki huitaistaan päälle jos mittarissa on alle 20 astetta.

Okei, en tiedä mikä bloggeria vaivaa, mutta tekstinkäsittelyssä sekä kuvien latauksessa on niin perustavanlaatuisia ongelmia, ettei edes rento eteläeurooppalainen elämänasenne riitä pitämään mieltä tyynenä... ARGH! Täytynee soittaa isoveljelle..

Pus!

Synttärihumua

No nyt on sitten lasissa 23 vuotta. Tänä vuonna ei kuitenkaan tullut sitä tavallista ”Apua OIKEESTI en voi olla näin vanha, en ole saavuttanut MITÄÄN elämässä” paniikkikohtausta, liekö johtuvan Espanjan rennosta ilmapiiristä vai henkisestä kasvusta.

Anyhow, koska syntymäpäiväni oli tällä kertaa maailman huonoimpana päivänä, tiistaina, luvassa oli pienimuotoiset illanistujaiset lähimpien ystävien kanssa. Ohjelmassa tortilloja, kuohuviiniä ja juhlan laadun huomioiden tietenkin home made mariannekarkkirouhe-juustokakku (oikein aidoin suomalaisin salakuljetetuin aineksin).

Kakun esivalmistelut alkoivat irtopohjavuoan metsästyksellä. Tehtävä osoittautui arvioitua hankalammaksi ja tuntien etsimisen jälkeen lopulta seisoin kassalla 19,19 e maksava kakkuvuoka kädessäni. Paras kyllä tulla ihan h*lvetin hyvä kakku. Vuoan jälkeen puutuikin sitten enää kulho, sähkövatkain, mittalasi ja uuni. Kaikki muut paitsi sähkövatkain ratkesi suomalaisella luovuudella, ja koska vuoka oli jo maksanut omaisuuden päätin turvautua vanhaan kunnon käsivispilään – big mistake. Kermavaahto vs. Madde 100-0. Suureksi mysteeriksi jäi, miten kermavaahtoa on saatu aikaiseksi ennen sähkön keksimistä.

Kaikesta hiestä ja tuskasta (ja kramppaavasta kainalosta?!) huolimatta kakusta tuli kuitenkin ihan kakun näköinen ja maku oli mitä mainioin.

Ps. Pahoittelen fontin ja sen koon mielivaltaista vaihtumista tässä ja edelisessä postauksessa... Not my fault, blaim the program.

Las Fallas de Valencia

Nyt on päässyt vierähtämään tovi jos toinenkin viime postauksesta. Ei huolta, sillä mitään mainittavaa ei ole kuitenkaan päässyt sillä välin tapahtumaan. Ja koska internetyhteydelläni on oma tahto, ei kuulumisia pääse edes kirjoittamaan silloin kuin aikaa ja intoa löytyisi.

No kuitenkin, päästäkseni päivän aiheeseen.. Kävin perjantaina kääntymässä hieman isomman skaalan karnevaaleissa Valenciassa, jonne yliopisto oli ystävällisesti järjestänyt päiväreissun (kirjaimellisesti hereillä oltiin sitten 24h..) En kuitenkaan valita, sillä kokemus oli ehdottomasti menetettyjen yöunien ja selkäkipujen veroinen.

Las Fallas on about koko maaliskuun kestävä rieha, johon sisältyy jos jonninmoista ohjelmaa. Tapahtuman ydinolemus on hieman hankala (ja pitkäveteinen) selittää, joten asiasta aidosti kiinnostuneet voivat hankkia vastauksen googlesta. Pääpirteissään perjantai kuitenkin koostui ilotulituksista, paraateista ja ilta huipentui valtavien taidefiguurien polttoon. Koko kaupunki oli suljettu vuorokaudeksi liikenteeltä (näin vain Espanjassa) ja kadut oli täytetty erilaisin kojuin ja esityksin. Väenpaljous ja tungos oli käsittämätön, melu vielä käsittämättömämpi ja tulet olivat jotain epätodellista.




Itse tapahtuma ja sen turvajärjestelyt rikkoivat varmasti kaikkia EU:n säännöksiä, mutta jälleen kerran voi vaan todeta, että vain Espanjassa. Kaikki tuleen sytytettävät monumentit olivat kapeissa risteyksissä ja yleisö pääsi lähes kosketusetäisyydelle. Liekkien suuntaan kontrolloitiin vesisuihkuilla, joita suunnattiin myös viereisten talojen seinään ja sähkölinjoille (en oikeasti käsitä miten voi olla polttamatta koko kaupunkia sytyttämällä jättimäisiä kokkoja aivan käsittämättömiin paikkoihin…)

Taideteokset päivällä....

ja illalla.

Kaiken kaikkiaan en ole eläissäni nähnyt tulta ja ilotulitulitteita käsiteltävän noin varomattomasti, ja kaverin kanssa mietittiinkin, että voi kun vaan äiti ja isi tietäisi missä me ollaan…

Karnevaalihumua

Päätettiin juhlistaa Espanjan "kuuluisia" karnevaaleja edellisellä viikolla muutamaankin otteeseen. Perjantaina meno sujui rauhallisesti meksikolaisella ruualla varustetuissa kotibileissä paraatikulkuetta parvekkeelta sateelta suojassa seuraten. Lauantaina sää salli mennä tarkastelemaan karnevaalihumua myös ulkosalle (muutama tarkkasilmäinen on saattanut kotouutisista huomata, että on taas ilmoja pidellyt täällä rannikolla...). Keskustaan oli saapunut koko kaupunki ja tunnelma oli paikoittain suhteellisen ahdas katujen täytyttyä kojuilla, exrtavessoilla ja konserttilavoilla. Ilta oli pitkä ja tapahtumarikas, mutta näin kokoperheen blogina jätettäköön nämä seikat julkaisematta.

Ja hieman kuvasaldoa:

Ja äiti, vaikka saattaa näyttää että mulla olisi kädessä litran kaljapullo se ei missään nimessä pidä paikkaansa.

Marokko vol. 2: Essaouira

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus oli lähteä Essaouiran rantakaupunkiin torstaina. Mutta kun on minä kyseessä, harvoin asiat menee niin kuin on alunperin tarkoitus :) Kuulimme, että paras tapa matkustaa kyseiseen kohteeseen on bussiyhtiö Supratourilla, joka veloittaa vajaan kolmen tunnin matkasta vain kuutisen euroa. Aikataulujen selville saaminen olikin sitten jo toinen juttu. Yhteys internettiin saatiin kivikautisella modeemilla cyberkahvilassa (kuka käyttää enää tuota sanaa?!), mutta tottakai yhtiön sivut olivat arabiksi tai ranskaksi. Ja valitettavastu kumpikaan kieli ei ole aivan hallussa. Oman haasteensa hommaan toi arabinkielinen näppäimistö, jolla kirjottaminen oli täysin saattumanvaraista (eurooppalaiset kirjaimet oli kulunueet näippäimistöstä pois, joten kirjaimet piti etsiä kokeilemalla.. eikä auttanut että sanat ilmeistyvät näyttölle oikealta vasemmalle, eikä normaaleista välimerkeistä ollut tietoakaan...) Aikataulut löytyivät kuitenkin tuurilla, mutta jossain päivän mittaan lähtöaika siirtyin meidän päässä tunnilla eteenpäin. Ei sitten ihan ehditty siihen bussiin. No mutta onneksi perjantaina oli uusi päivä.

Paikallisessa soukissa oli huomattavasti rauhallisenpi meininki kuin Marrakeshissa.

Essaouira oli jotain niin rauhallista meluisan Marrakeshin jälkeen. Mitään konkreettista nähtävää koko kapungissahan ei ollut, joten keskityimme enemmän aruingosta ja viinistä nauttimiseen.(Marraskehissa oli täysin mahdotonta päästä käsiksi alkoholiin, joten olin varsin innoissani tuosta jälkimmäisestä. Espanjalaistunut kehoni nimittäin tarvitsee aika ajoin sivistyneen naukkauksen vinettoa...)

Bussi täytti mainiosti länsimaiset matkustusstandardit.

Kun taas levähdyspaikan WC:t eivät. Missä on ABC kun sitä tarvitaan?!

Pieni haittapuoli Essaouiran visiitin siirtymisellä oli se, että olimme vielä siellä lauantaina, siis samana päivänä kuin lentomme starttasi Marraskehista. Täpärällehän se taas tietysti meni (johtuen neljästä passintarkastuksesta, maastapostumispapereiden täyttämisestä ja Tobiaksen pakkomielteestä hankkia marokkolaista tupakkaa tax-freestä) ja parivaljakko Komu-Fisher saapui portille viimoisina. Taas.

Loppukevennykseksi vielä random kuva ylensyöneestä superlokista, joka vaani mun aamupalaa ihan kärppänä...

Marokko vol. 1: Suicide souk

Marokon matka alkoi kummallisella kokoonpanolla ja typilliseen tapaan melko vauhdikkaasti. Neljän hengen poppoosta Afrikkaan asti selvisi vain kaksi, minä ja saksalainen Tobias. (Syy tähän on melko kirjava ja pitkä, mutta kaikessa lyhykäisyydessään kolme ja puoli viikkoa matkalla ollut passi ei tietenkään espanjanlaiseen tapaan koskaan saapunut määränpäähänsä...) No mutta väki vähenee - bileet paranee.



Vaikka kentällä palloiluun oli varattu mielestämme tarpeeksi aikaa (mutta ei selvästikään tarpeeksi aikaa maailmanhistorian hitainpaan turvatarkastukseen ja Ryanairin tiukoista ylikilosäännöksistä johtuviin matkalaukkujen uudelleenpakkauksiin), päädyimme portille kaksi minuuttia ennen sen sulkeutumista, kuulutuksien saattelemana. No, perille kuitenkin päästiin. Matka jatkui täysin ylihinnoitetulla taksimatkalla ensimmäiseen riadiin (yövyimme loppujen lopuksi yhteensä kolmessa eri paikassa). Taksi jätti meidät puolimatkaan, koska keskustan kadut olivat liian kapeita autolle. ?!? No ei hätiä mitiä, sillä heti perään vanha mies ilmeistyi kuin tyhjästä, kippasi matkalaukun kärryyn ja lähti raahaamaan sitä kohti meidän hotellia. Luonnollisesti. Hölmityksen määrä oli suuri ja tuntui todellakin rikkaalta valkoiselta länsimmalaiselta siinä taapertaessa katuja pitkin muulina toimivan vanhuksen perässä.

Näkymät ensimmäisen riadin kattoterassilta. Jossa tarjoiltiin myös aamiainen (se oli just niin ihanaa kuin miltä kuulostaa - saa olla vapaasti kateellinen...)

Toisen riadin sisustus oli ihan mieletön!

Päivät Marrakeshissa kului pääosin sattumanvaraisesti kaupungilla vaellellen, tunnelmasta nauttien ja muutamia nähtävyyksiä katsellen. Ehdoton henkilökohtainen lemppari oli kuitenkin paikalliset soukit (suuria labyrintteja muistuttavia kojumeriä, jossa myynnissä kaikkea maan ja taivaan välillä). Vallitseva ilmapiiri oli jotain niin arikkalaisarabilaista, että tuntui kuin olisi mennyt hienoisen siivun historiassa taaksepäin. Parin metrin levyiset käytävät olivat ihmisiä täynnä, mutta silti niitä pitkin ajeli vastaan huolettomasti autoja, mopoja, hevoskärryjä, muuleja ja aaseja. Tunnelma oli hektinen, meluisa ja paikoitellen varsin ahdistavakin. Koska soukeista ei ole tietenkään ole olemassa minkäänlaista karttaa, oli BIG MISTAKE lähteä suunnistamaan niiden läpi. Kolmesti jouduttiin maksamaan paikallisille ulospääsyn opastamisesta, mutta silti tuntui mainiolta idealta lähteä etsimään palatsia joka sijaitsi keskellä tätä kaaosta. No eihän se palatsi tietenkään koskaan löytynyt. Ennen kuin kyttyräselkäinen mies lupasi viedä meidän perille (ei tietenkään ilmaiseski, mutta hinta ilmoitetaan vasta kun palvelus on jo suoritettu...) Mies suikkelehti niin vauhdikaasti slummi/getto/souk-alkueen läpi että meikäläisellä oli vaikeuksia pysyä perässä. Jossain vaiheessa näkymät ympärillä alkoivat muuttumaan sen verran hämyisiksi, että mietin jo että mihinhän tässä päädytiin. Onneksi päädyttiin sinne minne haluttiin. 1,80 eurolla. Takasin ei oltaisi koskaan löydetty, joten punottuamme ovelan juonen jäimme odottelemaan muita turisteja, joiden mukaan löyttäytyä, palatsin ovelle. Ja heti kohta ulos lyllersikin noin 20 hengen ranskalainen eläkeläisryhmä. Täydellinen soluttautumiskohde! Ranskiksilla oli tietysti maksettu länsimainen opas, joten kuljeskelimme muina miehinän ryhmän keskellä pysähtyen aika ajoin muiden kanssa seuraavan nähtävyyden kohdalla. Turvallisempaa tapaa ulos soukeista ei varmasti olisi ollut: suosittelen!

Kapungin suurin moskeija.

Tunnistatko turistin?

Tobias onnellisina uusista "Converseista". Ostetiin yhteensä 5 paria, 9-14 euroa kipale.

Hienoista tilanpuutetta soukissa.

Keskusaukio Djemaa El-Fnan iltamarkkinat.

Lisää Marokon kuulumisia luvassa myöhemmin tällä viikolla (ja uskokaa tai älkää, mutta myös lisää kuvia!), mutta nyt on luvassa teehetki omenapiirakalla höystettynä hyvän ystävän seurassa.

Grillijuhlat

Jostain syystä kameran kuljettaminen mukana (muualla kuin muihin kaupunkeihin suuntautuvilla matkoilla) on täysin mahdoton tehtävä. Ainakin mulle. Alkaa kohta hävettään tää kuvamateriaalin puuttuminen..

No mut joka tapauksessa. Tänään oli paras sunnuntai miesmuistiin. Mittari näytti + 20 astetta heti aamusta ja fiilis oli muutenkin korkealla 11 tunnin yöunista johtuen. Menin kaverin kylkiäisenä kevään ensimmäisiin grillibileisiin, jotka luonnollisesti pidettiin valtavalla kattoterassilla. Kasapäin niin hyvää ruokaa, juomaa ja espanjankielistä seuraa. Ihan mahtava päivä.

Saatoin ehkä saada tänään jopa hieman väriäkin pintaan! (Mikä on tämän hetken ykkös prioriteetti, sillä saan jatkuvasti kuulla kuinka kalpea olen. Jopa alkerran 24h kaupan myyjä sanoi, että mun täytyy olla enemmän auringossa, koska olen suorastaan valkoinen. Eikä se tainnut olla kohteliaisuus.)

Huono puoli tässä jatkuvassa auringonpaisteessa on että se saa mun parvekkeen lasit näyttämään likaisilta. Tai oikeestaan niistä ei edes näe enää läpi. Huoh. Musta tuntuu, että tää pesuprojekti jää kuitenkin ensi viikkoon. (Mietin tosin lasien pesua jo viime elokuussa, jolloin se oli myös ajankohtaista, kuitenkaan tekemättä asialle mitään...)

Nyt ajattelin viettää pikkasen siestaa ja illemmalla ehkä paneutua uuden lukujärjestyksen saloihin. Saa nähdä.

Palailen huomenna Marokon suunitelmien kera!

Ps. Ja lupaan ottaa ainakin siellä kuvia..

1. semester purkissa

Ah, tänään oli viimoinen koe! Tuntuu ihan voittajalta, vaikka ei se taaskaan vaikeudellaan päätä huimannut. Nyt ois sitten 31 pistettä kasassa ja tämä lukukausi paketissa. Ja uusi alkaa maanantaina. Masentavaa. Iloa kuitenkin tähän harmauteen tuo tämäniltaiset superkemut. Alkuun vähän uusien Erasmus-oppilaiden tervetulijaisjuhlaa ja loppuyöksi vanhojen läksiäisjuhlaa. Musta tuntuu, että tänään on tunnelma katossa :)

Oon tässä vähän tähyillyt mitäs kaikkea kivaa sitä tekisi ensi viikon Marokon matkalla. Tällä hetkellä ainakin kiikarissa on neljän tähden hotelli 18 eurolla yö. Ei paha. Mut joo, ei siitä vielä sen enempää. Nyt suuntaan maailman nopeimpaan suihkusessioon (syy siihen maailman kylmin vesi...)

Kuvien puutteessa vähän vanhempaa matskua Barcelonan reissulta.

Ja ai joo, arvatkaa mistä tunnistaa uudet Erasmus-oppilaat?!
-Ne kulkee ilman takkia. (kun me "vanhat" pistetään menemään täällä kuin paikalliset: nahkatakissa ja buutseissa mittarin näyttäessä 16 astetta)

Fiesta de despedida

Nyt kun päätin vakavasti opiskella keskiviikkoiseen tenttiin (mikä on muuten viimeinen ja sitten FIESTA) niin kaikki muu tuntuu taas kerran niin paljon mielekkäämmältä. Joten päätin katkaista blogihiljaisuuden, joka oikeesti johtuu siitä, ettei mitään mainittavaa ole tapahtunut.

No jotain pientä nyt ehkä sentään.. Loppuviikko meni hieman haikeissa tunnelmissa kun ehdottomasti läheisin ja ihanin ystäväni jätti Erasmus-elämän taakseen ja palasin takaisin Saksaan. How booring is that. Joka tapauksessa, torstaina minä ja lauman kolmas osapuoli askarreltiin pikku kätösillä ihan mahtava läkisäislahjataulu ja varsin taiteellinen kortti (kortista tuli taiteellinen koska alla oli siinä vaiheessa jo muutama pullo vino blancoa).


Perjantaina oli sitten läksiäisjuhlat, jotka kuluivat perinteisesti syömingin ja juomingin siivittämänä. Ilta lopetettiin kuitenkin jo Espanjan aikaan ajoissa, jotta juhlakalu selviäisi aamulla lähtevään koneeseen.

Tytsit lentokentällä aamiaisella (sämpylä ja cokis 8e...)

Syy siihen miksi Madde ei ole kuvattuna lentokentällä on yksinkertainen: mulla oli päällä pyjama. Aivan oikein. Pyjama. Pyjama, bootsit, nahkatakki ja aurinkolasit visusti silmillä. Syy taas tähän varsin fashionable lookiin on piiiiitkä, mutta lyhykäisenä versiona sanotaanko, että aika lentokentälle lähdön ja heräämisen välillä oli 38 sekuntia.

No mutta tekevälle sattuu.