maanantai 30. marraskuuta 2009

Kyllä sielu lepää Granadassa

Kotona ollaan. Viikonlopun kokonaissaldo: kymmenen tuntia bussissa istumista, kaksi ravintolaillallista, liikaa valkoviiniä, hotelliaamiainen (jonka aikana yritin uskotella itselleni, että kolmen `dallaspullan´ syöminen aamiaisella on täysin hyväksyttävää) ja kaksi vaahtokylpyä. Not bad. Tosin ehkä aikaisemmistakin postauksista on saattanut välittyä negatiivinen suhtautumiseni espanjalaiseen bussi/junamatkailukulttuuriin, ja eipä tuo käsitys vielä tälläkään reissulla muuttunut. Jostain syystä se koko v*tun bussin ainut hullu istuu aina mun vieressä. Tällä kertaa se oli ottanut hieman liian hyvin syöneen intialaisen miehen muodon. Sinänsä itsekseen puhuminen ei mun häiritse - mutta sitten kun yritetään kurkotella kohti niitä palmun oksia, jotka ovan ulkopuolella, loppuu multa ymmärrys.

Muuten matka oli varsin ihana ja rentouttava - juuri niin kuin pitkin. Nyt jaksaa sitten opiskella aaaahkerasti keskiviikoiseen espanjan tentiin. Tai siis kaiken järjen mukaan pitäs jaksaa. Tällä hetkellä enemmän houkuttaa pöydällä nököttävä omenapiirakkapala ja teekuppi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti