"If we don’t make it alive, well, it’s a hell of a good day to die"

Näin totesi äärimäisen uupunut tyttökolmikko Ryanairin vaappuessa Alicanten rantaviivan yllä. Mieleen hiipi epäilys kapteenin lentäjäntaidoista ja melkein teki mieli mennä tarjoamaan auttavaa kättä. Onneks kuitenkin selvittiin.

Lähtö hostellista kotia päin koitti aamulla kello kuusi. Takana nolla tuntia yöunia ja eilisen illan sotamaalaukset kasvoilla. Portilla oltiin aika lailla just eikä melkein, ihan julkkiksina aurinkolasit visusti silmillä. Oma sänky kutsui heti kotiovesta astuttua ja seuraavan kerran raotin silmiä puoli seitsemän aikaan illalla, vain huomatakseni kauhukseni alakerran kebebpaikan olevan suljettu. Oi miksi kaikista päivistä juuri tänään?!? Keitin sitten makaroonia ketsupilla. As usual. *&*%@*/¤*!

Luvassa tarkempaa selvitystä ihan järkyttävän upeesta Madridin matkasta hieman myöhemmin, nyt on paneuduttava pinoon erinäisiä rästihommia. Näin pääsee käymään, jos matkustaa viikossa neljä päivää.

Tytöt oli vielä alkumatkasta suhteellisen freesinä (ja ylivalottuneina).

Madde kuittaa.