Kolmen katkaravun illallinen

Viikonloppu vierähti Valenciassa. 90 eurolla sai dieselillä käyvän koppimopon käyttöön, johon ihme kyllä, koko neljän hengen sekalainen kokoonpanomme mahtui. Vaikka menopeli omasi golfauton kiihtyvyyden, paljastui siitä uusia ulottuvuuksia moottoritien kunnioitettavissa nopeuksissa.

Madde hurjastelee.

En tiedä kenen keksintö oli lähteä matkaan ilman minkäänlaista karttaa, mutta arvatenhan siitä ei tullut mitään. Ainakaan maassa, jossa keskustojen liikenne on täysin vaistojenvaraista ja opastekyltit ilmoittavat käännöksestä metriä aikaisemmin (tähän väliin haluan kuitenkin korostaa että minä itse ajoin koko matkan, ympäri Espanjan moottori- ja pikkuteitä, parkkeerasin auton useaan otteeseen enkä kolaroinut tai tappanut ketään. Can you belive it?!).

Kartta kuitenkin löytyi Valenciaan päästyämme, mutta en tiedä oliko siitä loppujen lopuksi enemmän hyötyä vai haittaa.. Reissussa opittua: Karttaa ei pidä koskaan, toistan koskaan, antaa naishenkilön haltuun. Ei väliä kuinka monta heitä on tai kuinka he väittävät osaavansa lukea karttaa, sillä he eivät sitä osaa tehdä. Uskokaa pois, niin säästytte paljolta vaivalta.

Veikka ottaa posee

Lauantai-iltana päätimme puolivahingossa panostaa illalliseen. Ravintolassa palvelu oli yli-ilmelää ja mojitot kymmenen euroa. Tunnelma oli kuitenkin loistava! Tarjoilijan kehuttua yhden ravintolan erikoisuuksista, kuumalla pannulla taroiltavia jättikatkarapuja kahdelle, maasta taivaaseen, veljeni oli vakuuttunut ja pakotti minut samaan suohon. FAIL. Kokonaiset, hieman sätkivät ravut tarjoiltiin kyllä hulppean näköisesti isolta kivilevyltä, mutta niitä oli kuusi kappaletta. Kuusi. Kahdelle hengelle. Ja sitä paitsi olin varma, että ne oli vielä elossa. Kun tiedustelin tarjoilijalta, onko ruokani vielä elävää, ja jos on, milloinhan se mahtaa kuolla, hän vakuutteli, kummalisen katseen saattelemana, sätkimisen vain johtuvan kuumuudesta. Hope so. Tulikuumien rapujen kuoriminen oli itsessään jo pieni prosessi, ja kaiken sen kauhun, hien ja tuskan jälkeen lautasellani nökötti kolme katkaravunpyrstöä. 8 euroa kappale. Olin niin nälissäni, että eihän siinä voinut kuin nauraa.

Sunnuntaina suuntasimme katsomaan kaupungin suurinta nähtävyyttää, The City of Art and Sciences. Futuristisen näköinen rakennuskokoonpano, joka ei oikeen sovi ympäristöönsä. Vaikuttava se kuitenkin oli. Samaan syssyyn oli ympätty yksi maailman suurimmista akvaarioista, jonka halusimme tietysti nähdä. Ja näimmekin, läpimärkänä. Kaatosaade pääsi taas ylättämään. Perus.

Taivaan täydeltä mustia pilviä, eikä kukaan osannut odottaa sadetta. Hmm.

"Pienehkö" kylmettymien ei kuitenkaan menoa haitannut! Lapsen innolla porhalsimme katsomaan haita, merileijonia, kummallisia kaloja, ja mitä parhainta, mielettömän siistiä delfiinishowta. Maddes Adventures suosittelee!

Hui, hai!

Loppuun vielä muutama hulvattoman hauska fisu:

Erehdyttäväsi kiinalaisen näköinen (kuvattu vedenalaisesta tunnelista, kalan vatsapuolelta)

Voiko kala näyttää enää enemmän dilleltä?