sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Kolikon kääntöpuoli

Valitsin Alicanten vaihtokohteekseni, koska eihän mikään voi mennä pieleen kaupungissa, jossa on yli 300 aurinkoista päivää vuodessa, valkoiset hiekkarannat ja kirkasta vettä. Kukaan ei kuitenkaan kertonu, että "trooppisessa" ilmastossa on myös haittapuolensa. Tässä muutama asia, joita en osannut odottaa:

a) Turvonneet raajat. Jatkuva kuumuus ja kaupungilla tepastelu saa nesteen kertymään niihin paikoihin mihin sitä en välttämättä haluaisi. Normaalisti sirot sormeni muistuttavat pitkin päivää nakkimakkaroita ja muutenkin jo kunnioitettava 41 numeron jalkani on illalla kokoa 43. Edellä mainittu vaiva on varsin kiusallinen lähtiessä viettämään iltaa ja yrittäessä epätoivoisesti saada survottua jalkaterää muutamaa kokoa liian pieniin korkokenkiin.

b) Kramppaavat raajat. Olemattoman pintaverenkierron ansoista kärsin myös Suomessa ollessa jalkakrampeista, joten voi varmasti arvata, ettei vaiva ainakaan ole helpottunut lämpimään ilmastoon siirryttäessä. Pohkeet ovat kireät kuin viulunkielet ja yölliset jalkakrampit alkavat jo etäisesti muistuttaa epilepsiakohtauksia.

Kaikki vinkit ja poppaskonstit otetaan vastaan!

2 kommenttia:

  1. Voi ei! Täältä sataa sympatiaa niin kuin ensi viikolla Alicantessa vettä! Mä olen kuullut, että merisuola auttaa kramppeihin. Mutta en ole kyllä koskaan itse kokeillut kyseistä konstia. Ehkä evoluutio pitää huolen siitä, että Madde sopeutuu Espanjan helteeseen...:) Lukijat vaativat valokuvia!!!

    T: Hanna:)

    VastaaPoista
  2. Madde myöskin luottaa evoluutioon!! Ja arvon ystäväni, jota muuten ikävöin kovasti, kuvia luvassa heti kun paranen flunssasta numero 2, ja itseasiassa pääsen käymään jossakin :D

    VastaaPoista